GRAFIIKKAA 1978-1980 – VEIKKO VIONOJA

TIEDOTE

Vanha keskipohjalainen talo on komea kaksikerroksinen hirsirakennus lakeuksien keskellä. Sen pihapiiriin kuuluu aitta, liiteri, sauna, navetta ja talli, sen tuvansisustaan tuoleja, pöytiä ja kaappeja, jotka ovat yksinkertaisen tyylitajun mestarinäytteitä. Niiden himmeäsointiset värit toistuvat vanhoissa pohjalaisissa ryijyissä. Tässä pihapiirissä liikkuvat ihmiset ovat hiljaisesti päivätyötään tekeviä vakaita talonpoikia ja usein myös harrasta herännäiskansaa.

Ei ole ihme, että Veikko Vionoja on tästä rikkaasta ympäristöstä löytänyt aihemaailman kokonaisen elämäntyön pohjaksi. Onhan tämä kaikki hänelle lapsuuden maisemaa, jonka taiteilijan mielessä täyttää rikkomaton hiljaisuus ja sisäinen rauha. ’Vain sitä voi kuvata mihin sydän on kokonaisesti kiintynyt’, hän sanoo. Taiteilijana hän sulkee pois nykyhetken muuttuvan, ristiriitaisen maailman ja palaa menneeseen. Hänen teoksillaan on siis myös oma kulttuurihistoriallinen arvonsa.

Maalarina, joka käyttää himmeitä tummia, kauniisti toisiinsa sointuvia värejä, Vionoja on tunnetuin. Taiteilijanuransa alkupuolelta, 1940-luvulta lähtien hänen maalauksiaan ovat kuitenkin täydentäneet piirustukset. Niissä hän käyttää lyijykynää tai tussia tai varsinkin hiiltä, jolla saa aikaan syviä mustia pintoja ja jonka jälki on mehevää ja täyteläistä. Toisinaan hänen piirustuksensa ovat raskaita ja juhlavia, toisinaan täynnä runoutta ja valoa, mutta aina niille antaa leimansa rikas sävyjen vaihtelu niin, että ne usein vaikuttavat maalauksenomaisilta. Vain aidosta elämyksestä voi syntyä näin elävää ja herkkää jälkeä.

Viime vuosina Vionoja on laajentanut ilmaisuaan grafiikan alueelle. Näin on syntynyt sarja verraten kookkaita mustavalkoisia tai värillisiä litoja. Aiheina on edelleen taloryhmiä, ikkunanäkymiä, jokin yksinäinen ihmishahmo niihin sulautuneena. Näissä teoksissa ilmaisu on vapautunutta ja varmaa. Kokonaissävy on vakaa ja juhlava tai herkän tunnelmallinen samaan tapaan kuin piirustuksissa. Taiteilijan näkemys on inhimillinen ja lämmin.

Pohjalaisen pihapiirin rakennuksista muodostuu rakenteellisia kokonaisuuksia, joissa on samaa lujuutta ja tinkimättömyyttä kuin pohjalaisessa kansanluonteessa. Pihapiirin hiljaisuus korostuu ikkuna-asetelmissa. Näiden asetelmien hiljaiselotunnelma vaihtelee. Kaikki riippuu valosta. Valo luo tuon merkillisen pysähtyneen hiljaisuuden, joka on niin oleellinen tekijä Vionojan taiteessa. Tähän ympäristöön hänen talonpoikaiset ihmiset sulautuvat täysin. Taiteilija näkee heidät usein takaapäin, suuripiirteisinä hahmoina. Tai he istuvat juhlavassa rivissä, miltei samanlaisin kasvoin, keskittyneesti kuunnellen herännäispapin saarnaa. He eivät ole yksilöitä, vaan tyyppejä. He ovat pohjalaista kansaa.

Veikko Vionoja on nyt 71-vuotias. Kesäisin hän liikkuu usein Pohjanmaalla, mutta talvisin hän elää pääkaupungin sydämessä. Siellä hänen siveltimestään tai kynästään lähtee pohjalainen kylä- tai pihakuva toisensa jälkeen, mutta jokaisen teoksen synty merkitsee syvää eläytymistä lapsuuden maisemaan. ’Luonto ei saa tulla sellaisena kuin se arkipäiväisenä esiintyy – se on elettävä’, hän sanoo. Hän vapauttaa näkemänsä totutun realistisen todellisuuden hahmosta ja luo sielun maisemaa, jossa vallitsee sisäinen kauneus.

(Julkaisusta ”Vionoja” Leena Peltolan kirjoitus)