TAITEEN KIELI JA EKSTAASI – SUKUPOLVI ITALIAN TAITEESSA

TIEDOTE

Italian taiteen kokonaiskuva tänä päivänä on monisärmäinen ja vivahteikas. Maan taide-elämälle on ominaista toisistaan voimakkaasti poikkeavat ryhmittymät sekä alueelliset erot. Nuo piirteet johtuvat Italian historiallisesta kehityksestä, jossa paikalliset erityispiirteet ovat aina olleet voimakkaita, sekä taide-elämän rakenteesta.

Italian voimakkaita nykytaiteen keskuksia ovat Torino, Milano ja Rooma. Nuo kaksi Pohjois-Italian teollisuuskaupunkia ovat maantieteellisesti että kulttuuri-ilmapiiriltään lähempänä Keski-Eurooppaa, ja niinpä 60- ja 70-lukujen uudet ilmiöt esiintyvät voimakkaammin pohjoisessa, jossa paremmin seurattiin taiteen kansainvälistä kehitystä. Edellisen vuosikymmenen informalismin tilalle tuli pyrkimys niukkaan muotokieleen ja taiteen käsitteen laajentamiseen. Näin syntyi niukkuuteen perustuva ja mitä arkipäiväisempiä materiaaleja käyttävä Arte povera. Sen yhteydet kansainväliseen minimalismiin ja käsitetaiteeseen näkyvät teoksissa eri tavoin.

Tämän näyttelyn taiteilijat elivät tuossa ilmapiirissä. Osa heistä esiintyi Arte poveran yhteydessä. Kaikille on yhteistä uuden kokeilu sekä taiteen sisällön että materiaalin suhteen. He korostavat yksilöllistä ja taidesuunnista riippumatonta suhdetta taiteen tekemiseen, mikä konkretisoituu erilaisista materiaaleista tehtyihin teoksiin, laser-installaatioihin, neon-valoteoksiin tai klassisen veistostaiteen piirteisiin.

Näyttelyn kaksitoista taiteilijaa ovat Alighiero e Boetti, Antonio Dias, Marco Gastini, Giorgio Griffa, Paolo Icaro, Eliseo Mattiacci, Maurizio Mochetti, Maurizio Nannucci, Claudio Olivieri, Giulio Paolini, Giuseppe Spagnulo ja Gilberto Zorio. 150-sivuinen näyttelykirja esittelee taiteilijoiden lisäksi monitahoisesti myös eri ilmaisukeinojen ja virtausten taustoja Italian taiteessa viime vuosikymmenten aikana.