PORIN TAIDEMUSEON VIHKIÄISNÄYTTELY – TAIDETTA MAIRE GULLICHSENIN TAIDESÄÄTIÖN KOKOELMASTA
TIEDOTE
Maire Gullichsenin taidekokoelma on sen merkittävyydestä huolimatta syntynyt ikään kuin hänen muun taiteellisen aktiviteettinsa sivutuotteena. Siihen kuuluvat taideteokset ovat näin ollen kuin jonkinlaisia virstanpylväitä oman maamme taiteenkuvassa aina 1930-luvulta lähtien.
Kokoelman alkuvaiheet johtavat mielikuvat Vapaan taidekoulun perustamisaikaan 1934. Maire Gullichsen oli itse koulun ensimmäisiä oppilaita ja enemmänkin – sen syntysanojen lausuja ja ohjelman hahmottaja: koulun toiminnan tuli olla vapaa kaikesta akateemisuudesta; opettajat valittiin lyhyeksi aikaa, jotteivät he päässeet liian yksipuolisesti suuntaamaan oppilaiden kehitystä. Kaikille opettajille oli kuitenkin yhteisenä piirteenä se, että he ymmärsivät ja ihailivat ranskalaisen väritaiteen perinnettä. Näin Vapaasta taidekoulusta tuli jo alkuvuosinaan kansainvälisesti suuntautuneen taideajattelun tyyssija.
Kiinteät suhteet Ranskan uudempaan taiteeseen johtivat pian ranskalaisten nykytaiteen näyttelyiden järjestämiseen aluksi samoihin aikoihin Vapaan taidekoulun kanssa perustetussa Artekissa ja ennen pitkää Artekin kylkiäiseksi sotien jälkeen perustetussa varsinaisessa taidegalleriassa Galerie Artekissa. Helsingin Taidehallissa 1939 järjestetty suuri ranskalaisen modernin taiteen huomattavimpien mestarien näyttely antoi virikkeen Nykytaide ry:n perustamiseen. Näin oli hahmottunut ne ulkoiset puitteet, joissa Maire Gullichsenin taidekokoelma oli vähitellen kasvanut.
Maire Gullichsenin kokoelmaa ei tietoisesti ”luotu”, se on syntynyt. Tähtäimessä ei ole ollut museokokoelma, vaan teosten hankinnan on sanellut kiintymys asianomaisiin töihin, hetkellinen impulssi, jopa joskus Maire Gullichsenille läheisen Galerie Artekin elinmahdollisuuksien varmistaminen. Niin kuin Porin taidemuseo on luonteeltaan nykytaiteen museo, samoin Maire Gullichsenin kokoelma on nykytaiteen kokoelma, ja nykytaiteen suhteellinen osuus on siinä vuosien mittaan voimistunut. Niinpä kokoelman syntyajaltaan vanhimmat teokset ovat myös aikaisin hankittuja. Maire Gullichsenin ensimmäisiä taideostoja olivat Magnus Enckellin värikauden akvarellit. Ne kuitenkin osoittivat jo suunnan, mihin tuleva kokoelma hakeutui: värin ja sen ilmaisumahdollisuuksien tutkimiseen. Vanhempien taiteilijoiden töistä tästä ovat loisteliaita esimerkkejä vaikkapa Helene Schjerfbeckin Kurpitsa-asetelma, T. K. Sallisen vuoden 1914 kirpeänsininen kevätmaisema tai Ellen Thesleffin värikauden työt.
1930-luvun taiteessa oli vahvasti esillä vastakkaisuus kansallinen – kansainvälinen. Kansainvälisyys merkitsi silloin lähinnä jälki-impressionismille perustuvaa väritaidetta sellaisena kuin sitä edustivat Rabbe ja Torger Enckell, Sam Vanni, Yngve Bäck… Mutta siihen sulautui myös surrealistisempia ilmiöitä, joista kaikuja on Sulho Sipilän maalauksissa tai kubistisoivaa modernismia, Olli Miettisen varhaisen 1930-luvun töissä tuli esiin. Kaikki tämä on edustettuna Maire Gullichsenin kokoelmassa, melko harvoina, mutta valikoituina esimerkkeinä. Mainituista taiteilijoista kaikki Olli Miettistä lukuun ottamatta olivat myös Vapaan taidekoulun opettajia.
Jo 1930-luvulla Maire Gullichsen oli järjestänyt parikin Fernand Légerin näyttelyä Artekissa, jopa kutsunut tämän esitelmöimään Suomeen. Légerin perinne, konstruktiivinen maalaussuuntaus, alkoi 1950-luvulla kiinnostaa Maire Gullichsenia myös oman maamme taiteessa. Tämän koulukunnan kiistämätön johtava hahmo Sam Vanni on ollut hänen pitkäaikainen ystävänsä, usein työtoveri järjestettäessä Artekin näyttelyitä, ja taiteilijana hän on myös runsaasti edustettuna nyt ensi kertaa yleisölle kokonaisuudessaan esitettävässä kokoelmassa. On varsin luonnollista, että kun kokoelman yleisluonteen selventäminen tuli ajankohtaiseksi museohankkeen myötä, hankintojen ensisijaiseksi kohteeksi valittiin juuri konkretistinen taide. Unto Pusan, Ernst Mether-Borgströmin, L.-G. Nordströmin, B.J. Carlstedtin ym. teokset muodostavat sille kokoelmassa monien nuorempien konkretistien töiden ohella vankan perustan.
Jonkinlaisen jännitteen kokoelmalle antaa kuitenkin myös toisen, vastakkaisen, romanttisemman suuntauksen läsnäolo. Sille antaa varhaisen lähtökohdan mainitsemani Sallisen Kevät-talvi, sitä jatkavat Lokakuun ryhmään kuuluvien taiteilijain, Sven Grönvallin ja Aimo Kanervan työt, ja viimein tuo kotoisiin juuriin hakeutuva luonnonelämys saa ilmauksen kokoelman kuvanveistossa, ennen kaikkea luonnon alkumateriaaleja käyttävissä Harry Kivijärven graniiteissa ja Mauno Hartmanin ja Kain Tapperin puuveistoksissa.
Maire Gullichsenin kotimaisen kokoelman luovuttaminen Porin kaupungille taidemuseon peruskokoelmaksi joudutti ratkaisevasti kaupungin taidemuseohanketta. Nyt kokonaisuudessaan valmis uusi taidemuseo taas on yksi niitä perusedellytyksiä, joiden varassa voi kehittyä koko maan kattava dynaaminen taide-elämä.
(Julkaisusta ”Maire Gullichsenin taidesäätiö” Salme Sarajas-Kortteen kirjoitus ”Kokoelmasta museoksi” julkaissut Porin taidemuseo)