NANCYN ARKKITEHTUURIA

TIEDOTE

Tämä näyttely esittelee Nancyssa 1890-luvun lopulla ja 1900-luvun ensimmäisinä vuosina vaikuttaneiden arkkitehtien ja taiteilijoiden tuotantoa, josta käytetään nimikettä Nancyn koulukunta. Näyttely koostuu paneeleista, jotka käsittävät väri- ja mustavalkovalokuvia teksteineen. Se on alun perin koottu Nancyssa 1976.

Nancyn kaupunki itäisessä Ranskassa on tärkeä tarkasteltaessa vuosisadanvaihteen eurooppalaista arkkitehtuuria ja taideteollisuutta. Yleisilmeeltään sen muotomaailma liittyi maantieteellisestikin läheisen Belgian samanaikaisiin pyrkimyksiin sekä tietysti ajan pariisilaiseen taiteeseen. Käsite Nancyn koulukunta alkoi muodostua 1890-luvun puolivälin jälkeen, jolloin liikkeen olemassaolon totesi mm. belgialainen taideteollisuuspioneeri Henry van de Velde. Kaupungin taideteollisuuden eri alat, varsinkin huonekaluteollisuus, metallinpakotus ja lasimaalaus olivat korkealla tasolla. Kaikki tämä yhteistyössä kokoavan tekijän, arkkitehtuurin, kanssa nosti Nancyn erääksi Euroopan huomattavimmaksi uuden taiteen, art nouveaun, keskukseksi.

Nancyssa kehitys kulki peruspiiteissään samaan tapaan kuin muualla Euroopassa 1890-luvulla. Uudistuspyrkimykset ilmenivät ensin sovelletuissa taiteissa, Nancyssa varsinkin puusepäntyöhuoneiden tuotteissa ja vasta yksittäisistä esineistä siirryttiin suurempaan kokonaisuuteen, arkkitehtuuriin. Belgialainen Victor Hortan inspiroimana suunnitteli huonekalutehtailija Eugene Vallin 1896 rakennuksen, jossa hän hylkäsi historialliset muotoaiheet julkisivussa. Kuitenkin vasta 1900-luvun alkuvuosina alkoi arkkitehtuurin varsinainen kukoistuskausi, johtavina niminään Lucien Weissenburger, Henri Sauvage ja Emile Andre. Uuden arkkitehtuurin esilletuloa vauhditti kaupungin voimakas kasvuvaihe. Julkisivuissa ja osaksi myös pohjakaavioissa syrjäyttivät epäsymmetria ja luonnosta haetut aiheet klassisen jäsennystavan. Rakennukset suunniteltiin kokonaistaideteoksiksi viimeistä piirtoa myöten huoliteltuine sisustuksineen ja lasimaalauksineen. Pyrittiin ikään kuin valettuun lopputulokseen, jossa eri rakennusaineet alistuvat yhteiselle muotoperiaatteelle. Korostettiin orgaanisuutta ja keskeisenä muotoelementtinä olikin kasvin varsi ja kukinto, jota mukaillen luotiin häkellyttävän rikas muotomaailma. Mikään kohta rakennuksessa ei saanut olla toisen kaltainen eikä yksi rakennus muistuttaa toista. Nancyn koulukunnan arkkitehtuuri on perusteeltaan epätektonista. Kiveä ja puuta muovailtiin, kuin ne olisivat olleet vahaa. Tärkeä lisäpiirre oli Nancyssa tuolloin yleistyneet rautarakennelmat, joita käytettiin varsinkin liikkeiden, ravintoloiden ja pankkien näyteikkunoissa ja valokatoissa yhdessä loistavina hehkuvien lasimaalausten kanssa.

Nancyn koulukunnan arkkitehtuuri oli osa sitä yleiseurooppalaista taideteollisuuden ja arkkitehtuurin uudistamiseen tähtäävää liikettä, joka samanaikaisesti ilmeni Suomessa omana, kansallisromanttisesti värittyneenä arkkitehtuurinamme. Näyttely tuo esiin sen, ettei kansainvälinen aatetausta kahlitse suunnittelijoita ja tuota samanlaisia muotoja kunhan kaikupohjana on kansallinen omaleimaisuus.

Järjestänyt Cercle Francais ja Porin taidemuseo