LOKAKUUN RYHMÄ 1933-1951

TIEDOTE

Porin taidemuseossa avataan 21. tammikuuta Lokakuun ryhmä 1933-1951 -näyttely. Ryhmään kuuluivat Sven Grönvall, Sakari Tohka, Aimo Kanerva, Oskari Jauhiainen, Mikko Laasio ja Helge Dahlman sekä vierailijoina Otto Mäkilä ja Tyko Sallinen.

Lokakuun ryhmän historiallisen näyttelyn kokoajan, fil. maist. Leena Peltolan näyttelyluetteloon kirjoittama historiikki on kertomus 1930-luvun suomalaisen taideilmaston kaavoittumisesta, erään näyttelyn ”reputetuista”, henkisen oppositioliikkeen syntymisestä, nuoren oppositioryhmän muodostumisesta, ryhmän näyttelyistä, sen laajentumisesta ja tavoitteiden toteutumisesta ensin kunkin omalla kohdalla ja vihdoin myös oman piirin ulkopuolella. Näin Suomen taiteessa voidaan puhua laajalle levinneestä lokakuulaisen taiteen ilmiöstä.

Kun arvostelu aikanaan moitti taiteilijoita luonnontutkimisen laiminlyömisestä, kirjoitti Ernst Krohn, Lokakuun ryhmän alun keskushenkilö: ”Taiteilijoita syytetään siitä, että he laiminlyövät luonnon tutkimisen. Mutta luontoa on myös se mikä on jokaisen taiteilijan sisässä…” Jossakin lokakuun liikkeen ytimessä liikkui luova ajatus taiteilijan sisäisen näkemyksen painottamisesta ulkoiseen verrattuna.

Lokakuun ryhmä ei vaikutukseensa nähden pitänyt montaakaan yhteistä näyttelyä. Heidän ensimmäiseen näyttelyynsä vuoden 1934 keväällä osallistuivat Ernst Krohn (joka oli kuollut vähän aikaisemmin), Sven Grönvall ja Sakari Tohka. Sodan aiheuttaman katkon jälkeen taiteilijat esiintyivät vuonna 1945 Artekissa akvarellein. Tällöin oli jo mukaan tullut Aimo Kanerva. Muutamaa vuotta myöhemmin ryhmään kutsuttiin Oskari Jauhiainen, Mikko Laasio ja Helge Dahlman (viimemainittu suuntautui pian uusille urille ja luopui ryhmän jäsenyydestä) ja taiteilijat esiintyivät vuonna 1948 Turun taidemuseossa, jolloin mukaan oli kutsuttu turkulainen Otto Mäkilä. Vuonna 1951 taiteilijat esiintyivät viimeisen kerran Lokakuun ryhmänä, jolloin heidän kutsuvieraanaan oli Tyko Sallinen. Nytkin ovat Lokakuun ryhmän historiallisessa näyttelyssä mukana Mäkilä ja Sallinen samoin teosryhmin kuin aikoinaan.

1930-luvun lokakuulaiset olivat yksinäisiä modernisteja. 1950-luvulla he olivat jo kansallisen taiteemme tunnustettuja nuoria mestareita. Vuonna 1987 voidaan todeta, että he ovat Suomen kuvataiteen klassikkoja.