EVA KOŤÁTKOVÁ

Kuraattorit: Luigi Fassi ja Anni Venäläinen

Eva Koťátkován taiteessa ihmiskeho näyttelee keskeistä osaa. Vapauden ja pakon, omaehtoisen ilmaisun ja sen rajoittamisen välinen ristiriita on aina ollut Koťátkován työskentelyn keskiössä. Eräs taiteilijan tuotannossa usein toistuva aihepiiri on lapsuus ja lapsuusajan oppimisen paikka eli koulu, sekä tähän instituutioon vakiintuneet integraation ja sosiaalisen kontrollin muodot, joiden valossa hän tarkastelee kouluun kerrostuneita rituaaleja ja käyttäytymismalleja.

Näyttelyn keskiössä on installaatio nimeltä Room for Restoring Empathy (suom. tila empatian palauttamiselle). Teos on syntynyt lasten kanssa toteutetuissa tapaamisissa ja työpajoissa. Lapset toivat työpajoihin villapaitoja, takkeja ja muita vaatteitaan. Niistä tehtiin lapsille ”toinen iho”, jonka kautta he voivat ilmaista mielipiteitään, unelmiaan ja toiveitaan. Takit saivat suun, jolla puhua tai huutaa, silmät, joilla nähdä seinän läpi tai kulman taakse. Teoksen osat ovat kuin kehoja, jotka ovat kokoontuneet yhteen keskustelemaan tai unelmoimaan, luoden yhteisen tilan, joka kunnioittaa jokaisen osallistujan yksilöllisyyttä. Työpajoissa jaettiin ja kerättiin tarinoita: tarinoita leimautumisesta ja sorrosta, mutta myös tarinoita empatiasta ja solidaarisuudesta.

TIEDOTE

Vapauden ja pakon, autonomisen ilmaisun ja sen rajoittamisen välinen alue on aina ollut Eva Kotatkovan työn keskiössä. Hän luo taiteessaan performatiivisia sosiaalisen analyysin malleja ja tutkii niiden kautta terveen järjen ilmenemismuotoja, tehden samalla näkyväksi niin yhteisön kuin yksilön käyttäytymisessä piilevän ideologisen rakenteen. Tämän strategian toteuttamisessa taiteilijan oma keho näyttelee keskeistä osaa. Kotatkova tarkastelee arkisia, selvärajaisia eleitä ja järjestää ne uudelleen täysin toisenlaisten koordinaattien mukaisesti. Hänen taiteensa onkin jatkuvaa uudelleenjärjestämistä, jonka tarkoituksena on ottaa katsoja mukaan uuteen, vielä kirjoittamattomaan ja hybridiin sosiaaliseen ympäristöön. Ottamalla tapahtumat, muistot ja yleisesti hyväksytyt sosiaaliset mekanismit säälimättömän analyysin kohteeksi Kotatkova kyseenalaistaa sosiaalistettuja normeja ja malleja. Viime kädessä teokset kyseenalaistavat vapauden ja valinnanvapauden käsitteet.

Eräs Kotatkovan tuotannossa usein toistuva aihepiiri on lapsuus ja lapsuuden oppimisen paikka eli koulu, sekä siinä toteutuvat integraation ja sosiaalisen kontrollin paradigmat, joiden valossa Kotatkova tarkastelee instituutioon kerrostuneita rituaaleja ja käyttäytymismalleja.

Taiteilijan ensimmäinen Suomessa nähtävä yksityisnäyttely on oivaltava katsaus taiteilijan tuotantoon. Näyttelyn keskiössä on installaatio nimeltä Room for Restoring Empathy, tila empatian palauttamiselle. Teos on syntynyt lukuisissa lasten kanssa toteutetuissa tapaamisissa ja työpajoissa, joiden kuluessa lapsista tuli hetkeksi Kotatkovan yhteistyökumppaneita. Lapsia pyydettiin ottamaan työpajoihin mukaan omia villapaitoja, takkeja ja muita vaatteita. Työpajoissa niistä tehtiin lapsille ”toinen iho”, jonka kautta he voivat ilmaista mielipiteitään, unelmiaan ja toiveitaan. Takit saivat suun, jolla puhua tai huutaa, silmät joilla nähdä seinän läpi tai kulman taakse. Työpajoissa myös jaettiin ja kerättiin tarinoita: tarinoita leimautumisesta ja sorrosta, mutta myös tarinoita empatiasta ja solidaarisuudesta. Näyttelyssä teoksen osaset ovat kuin kehoja, jotka ovat kokoontuneet yhteen keskustelemaan, jakamaan tai unelmoimaan. Näin ne luovat sosiaalisen tilan, joka kunnioittaa jokaisen osallistujan yksilöllisyyttä.

Näyttelyssä on esillä myös piirustuksia sarjasta Me and others, me from parts (Minä ja muut, minä osasista), jossa taiteilija on tulkinnut lasten maailmaan liittyvää visuaalista tapahtumaa. Sarjassa yksilön identiteetti on esitetty kehittyvänä metamorfisena toimintana, jossa yksilö käsittelee pelkoa, toiveita ja haluja vuorovaikutuksessa maailman ja toisten ihmisten kanssa.