JUHANI TARNA

TIEDOTE

Joku jäljentää kuvan jostakin rakennuksesta tauluksi. Se on hänelle realiteetti ja tarkoitusperä. Taidetta kuitenkin useimmiten tuossa taulussa on se kohta, jossa jäljentäminen on tavalla tai toisella ylitetty.

Minun realiteettini ja tarkoitusperäni on ihmisen mieli, pyrin vaikuttamaan siihen. Lähden toteuttamaan työtäni abstraktiosta luontoon päin eikä luonnosta abstraktioon. Tämä auttaa ylittämään tyylittelyn vaiheen. Ihmisellä on kyky ajatella abstraktisesti. Se velvoittaa muuhunkin luontoon nähden. Taide on minulle viime kädessä sielullinen prosessi, ei ”mekaaninen”. Ihminen paikantaa ja näkee asioita määrätyllä tavalla. Syntyy määrätynlaisia havaintojen vakioita. Pyrin näiden vakioiden käytössä sielulliseen valintaan ja vaikutukseen.

Kesällä 1971 havainnoin suhteita luonnosta ja jälleen kerran mittailin maalauksen peruspinnan kokoja ja osajakoja. Siitä alkoi hahmottua eräänlainen käsitekokonaisuus, jota voidaan nimittää sanalla ”kenttä”. Se sisälsi aineksia ympäristöstä, mielikuvista, havaittavista ja mitattavista suhteista, ilman mitään korostuksia. Kenttä-ajatuksen myötä tuli esiin myös toinen käsite, ”näkö-avaruus”, joka tavallaan on kentän tausta ja jota vasten syntyi kirja nimeltä ”Näkö avaruudesta kuviksi”. Seuraavassa ote kirjasta: ”Havaitun ja mitatun maailman välillä on eroja, mutta havaitsemisen tarkoituksena on löytää suhteita näiden maailmojen välillä taiteessa tämä merkitsee suurta tarkoitusta löytää kaiken keskeltä oikea psykologinen todellinen muoto”.

Juhani Tarna