Kokemus tilasta
Mitä kaikkea tila voi taiteen näkökulmasta tarkoittaa?
Kohtaamme taideteoksia monissa eri ympäristöissä ja tiloissa, myös virtuaalisessa maailmassa. Teosta havainnoidaan ja tulkitaan suhteessa omaan itseen sekä muuhun ympärillä olevaan. Tila voi olla myös lähtökohtana taideteokselle. Toisinaan taiteilija toteuttaa teoksen ennalta sovittuun paikkaan, jolloin teos syntyy tällöin ympäristönsä ehdoilla.
Taiteilijat voivat teoksissaan avata meille näkymiä erilaisiin paikkoihin ja maisemiin. Toisinaan teokset johdattavat meidät kuvitteellisiin tiloihin, joissa kaikki on mahdollista. Abstraktissa taiteessa värien ja muotojen rinnastuksilla ja sommittelulla voidaan luoda teokseen syvyysvaikutelmia. Taiteilijat tekevät myös teoksia ja installaatioita, joiden sisälle voi oikeasti mennä. Taiteessa äänilläkin pystytään luomaan erilaisia ympäristöjä. Voiko tila siis olla todellinen, vaikka sitä ei voi nähdä tai koskettaa?
Teeman taiteilijoita ovat Susanne Gottberg, Matti Tainio, Juhani Tarna, Paul Osipow, Jenni Yppärilä ja Alpo Nummelin. Tutustukaa teeman teoksiin alavalikosta tai virtuaalinäyttelyssä.
-
Kohtaamme taideteoksia monissa eri ympäristöissä ja paikoissa – sisällä ja ulkona. Taideteokset voivat olla maalauksia seinillä, veistoksia jalustoilla tai installaatioita, jotka levittäytyvät huoneen eri puolille. Joskus taideteos on suunniteltu ja tehty tiettyä tilaa varten. Taiteilijat tekevät myös teoksia, joiden sisälle voi oikeasti mennä. Silloin taideteos on tila itsessään.
Taideteokset voivat kuvata erilaisia paikkoja: metsää, suurkaupunkia tai olohuonetta. Taiteilijat ovatkin taitavia kuvaamaan kolmiulotteisia tiloja kaksiulotteisella pinnalla: voimme siis nähdä litteässä maalauksessa paikan, joka näyttää ihan aidolta ja oikealta. Joskus onkin hauska miettiä, millaista olisi asua tai kuljeskella taideteoksessa näkyvässä maailmassa.
Taideteoksen voi tehdä myös yhdistelemällä erilaisia muotoja ja värejä. Abstrakteissa eli ei-esittävissä teoksissakin saatamme nähdä tilan, jolloin jokin muodoista tuntuu olevan lähempänä ja jokin kauempana meitä.
-
Susanne Gottberg, Huomattu
Juhani Tarna, Savuja
1966, öljy levylle, 255,5 x 665 cm, Porin kaupungin taidekokoelma / TM 0060
Matti Tainio, Meri-Porit
2020, 64 valokuvan kokonaisuus, digitaalituloste, 17 x 17 cm, Porin kaupungin taidekokoelma / TM 2320
Matti Tainio, Meri-Porit
2020, 64 valokuvan kokonaisuus, digitaalituloste, 17 x 17 cm, Porin kaupungin taidekokoelma / TM 2320
Matti Tainio, Meri-Porit
2020, 64 valokuvan kokonaisuus, digitaalituloste, 17 x 17 cm, Porin kaupungin taidekokoelma / TM 2320
Paul Osipow, Musta pääsiäinen
1980, akryyli kankaalle, 184 x 363 cm, Porin kaupungin taidekokoelma / TM 0696
Keskustelutehtävä: Erilaiset tilat
- Minkälaisia tiloja ja paikkoja näette teeman teoksissa? Teoskuvat avautuvat sivun ylävalikosta.
- Missä olet nähnyt taideteoksia? Taideteokset voivat kuvata erilaisia paikkoja, mutta taideteoksia voi myös nähdä erilaisissa paikossa.
- Onko kotonasi taidetta?
- Onko koulussanne taideteoksia? Tehkää kierros. Ammattitaiteilijoiden teoksia on esillä useissa kouluissa ja julkisissa tiloissa.
- Mikä on sinun suosikkipaikkasi koko maailmassa, paikka jonka tallentaisit taideteokseen? Kerro.
Teostiedot: Susanne Gottberg, Huomattu, 1995, öljy kankaalle, 100 x 301,5 cm, Porin kaupungin taidekokoelma / TM 01463
Tutkimustehtävä: Tutkimuskävelyllä
Katseiden välissä -virtuaalinäyttelyssä on esillä 50 teosta 26:lta taiteilijalta. Näyttelyssä on esillä maalauksia, grafiikkaa, valokuvia ja videoteos. Tehkää kierros virtuaalinäyttelyssä ja etsikää yhdessä näyttelyn teoksista 10 yksityiskohtaa:
- Oranssit renkaat
- Liikennemerkki
- Eläin
- Auto
- Koripallokenttä
- Jotakin sinistä
- Kierreportaat
- Kaloja
- Teoksessa on paljon vihreän eri sävyjä
- Talo
Jäikö jokin virtuaalinäyttelyn teoksista erityisesti mieleesi? Kerro teoksesta.
Taidetehtävä: Muuttuvat muodot
Keskustelu: Juhani Tarnan Savuja-maalaus on suurikokoinen taideteos. Teoskuvasta huomaat, että maalaus ylettyy lattianrajasta kattoon asti. Maalauksen leveys on noin 6,5 m ja korkeus 2,5 m. Kuinka pitkä matka on 6,5 metriä? Mitatkaa.
Maalauksessa on paljon erilaisia muotoja ja kuvioita: minkälaisia? Piirtäkää näkemänne kuviot ilmaan sormella tai narulla lattiaan. Entä mitä värejä näet teoksessa?
Muuttuvat muodot – oma teos
Tarvikkeet: eri värisiä väripapereita, A4-kartonki teoksen pohjaksi, lyijykynä, sakset, paperiliimaa. Väripaperit voivat toistaa Savuja-teoksen värejä, mutta voitte käyttää myös mitä tahansa muita värejä.
Ohjeet:
- Katso tarkasti teoskuvaa Savuja-maalauksesta.
- Piirrä väripapereille teoksessa näkemiäsi muotoja (esimerkiksi: kolmio, neliö, suorakulmio). Piirrä muodot paperin reunaan ja vierekkäin, jotta paperia ei mene hukkaan. Samaa muotoa voi olla useampi.
- Leikkaa muodot irti.
- Sommittele muodot uudeksi taideteokseksi kartonkipohjalle. Kokeile erilaisia vaihtoehtoja.
- Liimaa muodot paikoilleen.
- Ihastele omaa ja muiden valmiita teoksia! Anna teokselle nimi. Kirjoita oma nimesi ja teoksen nimi teoksen oikeaan alakulmaan.
Ripustakaa valmiit teokset esille näyttelyksi.