Hankkeet
Porin taidemuseossa toteutetaan hankkeita, joissa kehitetään mm. kokoelmien saavutettavuutta ja tallennusmenetelmiä. Tällä sivulla kerrotaan ajankohtaisista kokoelmiin liittyvistä hankkeista.
Satakunnan taide ja taiteilijat on wikiprojekti, jossa kirjoitetaan Wikipedia-artikkeleja Satakunnan alueen taiteilijoista, taiteen kentästä ja sen historiasta. Projektin piiriin kuuluvat myös Kankaanpään taidekoulusta valmistuneet taiteilijat. Lisäksi täydennetään maakunnan alueen paikkakuntakohtaisia listauksia julkisista taideteoksista ja muistomerkeistä. Projektin tavoitteena on lisätä verkossa olevan tiedon määrää paikallisesta taiteesta ja taidehistoriasta. Vuonna 2016 käynnistyneen projektin aikana on laajennettu tai kirjoitettu kokonaan uusia artikkeleita yli 60 kappaletta.
Verkossa rikkaammaksi -hankkeen tavoitteena on luoda toimintamalli kokoelmien avoimeen ja vuorovaikutteiseen julkaisemiseen Finna.fi-palvelussa. Hankkeen vastuuvetäjänä toimii Porin taidemuseo ja yhteistyökumppaneina ovat Lönnströmin taidemuseo, Lapuan kaupungin museot ja Jyväskylän yliopiston avoimen tiedon keskus.
Hankkeen tavoitteena on parantaa museoiden kykyä edistää kokoelmien digitaalista saatavuutta ja Taidekokoelmat verkkoon -sopimuksen käyttöönottoa tiedottamalla hyvistä käytännöistä ja järjestämällä aiheesta koulutusta. Hankkeessa luodaan aineistojen julkaisemiseen toimintamalli, jonka suunnittelussa hyödynnetään avoimen lähdekoodin ratkaisuja Wikidataa ja Omeka S -julkaisualustaa. Hankkeessa mahdollistetaan yleisön osallistuminen kokoelmatietojen rikastamiseen.
//
Satakunnan taide ja taiteilijat -wikiprojektin verkkosivu: https://fi.wikipedia.org/wiki/Wikiprojekti:Satakunnan_taide_ja_taiteilijat
Verkossa rikkaammaksi -hankkeen dokumentaatio englanniksi: https://www.wikidata.org/wiki/Wikidata:WikiProject_Collection_data_from_Wikidata_to_Finna