Porin kaupungin taidekokoelma ja Noormarkun kunnan kokoelma
Porin kaupungin taidekokoelma
Porin kaupungin taidekokoelmaa on kartutettu säännöllisesti vuodesta 1959 lähtien. Porin taidemuseo on hallinnoinut kokoelmaa vuodesta 1981 alkaen, jolloin museo aloitti toimintansa. Kokoelmaan kuuluu tällä hetkellä yli 2300 teosta. Se sisältää suomalaista ja kansainvälistä taidetta 1800-luvun alusta nykypäivään painottuen 1950-luvun jälkeiseen taiteeseen.
Satakunnan alueen taiteilijoiden teoksia on hankittu kokoelmaan 1950-luvun lopulta lähtien, ja nykyään Porin taidemuseo on ainut aktiivisesti Satakunnan alueen kuvataidetta keräävä museo. Porin taidemuseon perustamisen jälkeen kokoelman kartuttamisen suuntaviivat ovat muotoutuneet osana taidemuseon näyttely- ja tutkimustoimintaa.
Teoksia on hankittu erityisesti taidemuseon ja Poriginal gallerian näyttelyistä, jolloin hankinnat dokumentoivat myös niiden näyttelytoimintaa. Kokoelmahankinnoista vastaa taidemuseon henkilökunnan jäsenistä koostuva työryhmä. Kokoelma karttuu hankintojen lisäksi myös teoslahjoituksilla.
Taidemuseon näyttelytoiminnan myötä Porin kaupungin taidekokoelma on karttunut monien merkittävien ulkomaisten taiteilijoiden teoksilla. Osa kokoelman teoksista on syntynyt näyttelyiden yhteydessä toteutettuina tilausteoksina taiteilijoilta. Kokoelmaan hankittuja taideteoksia sijoitetaan Porin kaupungin toimipisteisiin, joissa ne ovat julkisesti esillä.
Noormarkun kunnan kokoelma
Vuoden 2010 kuntaliitoksen myötä Noormarkun kunta liittyi Porin kaupunkiin. Noormarkun kunnan virastoihin sijoitetut taideteokset inventoitiin ja kuvattiin Porin taidemuseon toimesta. Kokonaisuus nimettiin Noormarkun kunnan kokoelmaksi ja sitä hallinnoi Porin taidemuseo. Kokoelmaan kuuluu 47 teosta, jotka ovat pääasiassa satakuntalaisten ja Noormarkussa vaikuttaneiden taiteilijoiden tuotantoa. Teokset ajoittuvat 1950-luvulta 2000-luvulle. Kokoelma on pääosin sijoitettu Noormarkun alueella toimiviin kaupungin toimipisteisiin.